Sormustin

Kaksi metallista sormustinta.
Kumisormustin

Sormustin (fingerpori, ruots. fingerborg) on sormen päällä ommeltaessa käytettävä suojus.

Sormustimia voidaan valmistaa esimerkiksi metallista, nahasta, kumista, puusta, lasista tai posliinista. Varhaiset sormustimet oli usein tehty luusta.

Sormustinta käytetään yleisimmin suojaamaan sormea työnnettäessä neulaa kankaan tai nahan läpi. Nykyään perinteisen pikarinmuotoisen sormustimen lisäksi on olemassa myös muunlaisia ompelussa käytettäviä sormisuojuksia, esimerkiksi vain etupuolen sormesta peittäviä tai jopa sormeen kiinnitettäviä nahkatarroja.

Nyppyläpintaista kumisormustinta käytetään keskisormessa parantamaan kitkaa ja suojaamaan sormea selattaessa suuria paperiarkkimääriä, kuten laskettaessa setelirahoja käsin.[1]

Sormustimia käytettiin 1800-luvulla myös viinamittoina, mistä lienee peräisin ruotsin kielestä tullut ilmaus ”fingerporillinen”.

Käyttöesineiksi tarkoitettujen sormustinten lisäksi on olemassa erilaisia koristeellisia keräilyyn tarkoitettuja sormustimia.

Pienoiskokoinen sormustin on myös yksi Monopoly-lautapelin nappuloista.

Lähteet

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 616. WSOY, 1958.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sormustin Wikimedia Commonsissa
Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.