Rafał Blechacz

Rafał Blechacz

Rafał Blechacz (s. 30. kesäkuuta 1985 Nakło nad Notecią) on puolalainen pianisti.[1]

Blechacz aloitti pianotunneilla käymisen 5-vuotiaana ja valmistui vuonna 2007 Bydgoszczin Feliks Nowowiejski -musiikkiakatemiasta Katarzyna Popowa-Zydrońin luokalta. Hän voitti kansainvälisen Frédéric Chopin -pianokilpailun vuonna 2005 ja solmi tämän jälkeen levytyssopimuksen Deutsche Grammophonin kanssa.[1] Blechaczista tuli ensimmäinen pianisti, joka oli voittanut Chopin-kilpailussa kaikki viisi jaettavina ollutta palkintoa. Hän voitti myös Hamamatsun kansainvälisen pianokilpailun vuonna 2003.[2] Blechaczin Frédéric Chopinin pianokonsertoista Jerzy Semkowin johtaman Concertgebouw-orkesterin kanssa tekemä levytys palkittiin Preis der deutschen Schallplattenkritikilla vuonna 2009. Heinäkuussa 2010 Blechaczille myönnettiin Accademia Musicale Chigianan kansainvälinen palkinto ja tammikuussa 2014 Gilmore-palkinto.[1]

Vuoden 2013 jälkeen Blechacz piti nelivuotisen levytystauon ja aloitti filosofian tohtoriohjelman suorittamisen Toruńin Nikolaus Kopernikus -yliopistossa. Hän sai vuonna 2015 Polonia Restituta -ritarikunnan ritarin ristin.[2]

Lähteet

  1. a b c Rafał Blechacz Culture.pl
  2. a b Rafał Blechacz AllMusic
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana
  • IdRef