Länsimainen musiikki

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Länsimainen musiikki on musiikkia, jota perinteisesti soitetaan ja kuunnellaan erityisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sen vaikutus on kuitenkin nähtävissä koko maailman nykyaikaisessa populaarimusiikissa.

Lajityypit vaihtelevat rock-musiikista taidemusiikkiin ja populaarimusiikkiin. Nykyajan länsimaisen musiikin eräitä määrittäviä piirteitä ovat radio- sekä albumipainotteisuus.

Länsimaisen musiikin teoria

Seuraavassa muutamia länsimaiseen musiikkiin kuuluvia käsitteitä. Osa on toki tuttuja käsitteitä myös muissa musiikkikulttuureissa.

Länsimaisen musiikin tyylilajit

Katso myös: Luettelo musiikin tyylilajeista

Katso myös