Artturi Tiura

Artturi Mikael Tiura (28. syyskuuta 1908 Kuru – 24. joulukuuta 1991 Kuru) oli suomalainen linja-autoliikennöitsijä ja liikenneneuvos. [1][2]

Tiuran vanhemmat olivat torppari ja seppä Kalle Tiura ja Vilhelmiina Vastamäki. Tiura aloitti liikennöitsijänä Kurussa 1930-luvulla. Hän harjoitti syöttöliikennettä Näsijärvellä liikennöineiden matkustajalaivojen Kurussa sijainneille poikkeamislaitureille ja alkoi myös liikennöidä suoraan Kurusta Tampereelle sen jälkeen kun teiden kunto oli parantunut.[1][3][4]

Jo vuodesta 1928 lähtien, jolloin maanteitä ei vielä talvisin aurattu, Tiura hoiti hankkimallaan Buick-henkilöautolla liikennettä jäätietä pitkin Kurun kirkonkylästä Tampereen Mustanlahden satamaan. Ensimmäisen, Chevrolet-merkkisen käytetyn linja-autonsa Tiura osti vuonna 1934. Matka Kurun kirkonkylästä Näsijärven länsipuolitse Tampereelle kesti siihen aikaan kolme tuntia.[5]

Tiura liikennöi Tampereelta Ylöjärven kautta Kuruun sekä edelleen Ruovedelle ja Virroille. Hänellä oli linjoja myös Kihniöön ja Parkanoon.[1] Vuonna 1955 Tiura osti Ylöjärven Linja Oy:n, jolloin hänen liikennekenttänsä laajeni Viljakkalaan. Tiuran linja-autoliikenne oli laajimmillaan 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, jolloin autoja oli 35. Maaltamuuton verottaessa matkustajia myös Tiura joutui karsimaan liikennettään 1970-luvulla.[5]

Kotiseudullaan Tiuralla oli useita luottamustehtäviä. Hän kuului muiden muassa Kurun kirkkovaltuustoon, moniin kunnallisiin lautakuntiin ja Kurun Säästöpankin hallitukseen sekä oli Kansallis-Osake-Pankin Kurun konttorin valvoja. Hänen harrastuksiaan olivat oman metsätilan hoito ja toiminta Kurun Lions Clubissa.[6] Tiura sai liikenneneuvoksen arvon 1975 ja hänestä tuli Kurun vuoden yrittäjä 1977. Hän myi 30 auton yhtiönsä A. Tiura Oy:n Länsilinjoille vuonna 1979.[1]

Lähteet

  1. a b c d Kalevi Ojanen : Kurun Vaakaniemen Lahdenpohjan sukukirja
  2. Kuolleita : Liikenneneuvos Artturi Tiura, Helsingin Sanomat 7.1.1992
  3. Mikko Manka : Näsijärven laivayhtiöt ja linja-autoliikenteen nousu 1918-1939, Tekniikan Waiheita 3/2008
  4. Suomen linja-automuseo : A. Tiura Oy:n aikatauluja 1960- ja 1970-luvuilta
  5. a b Ossi Säpyskä: Pirkanmaan linja-autoliikenteen vaiheet, s. 92–93. Tampere: Pirkanmaan Autoalan Veteraanit ry, 1988. ISBN 951-90019-3-2.
  6. Linja-auto-lehti 4/1983, s. 39. Helsinki: Linja-autoliitto.

Aiheesta muualla

  • SKS Biografiakeskus : Suomen talouselämän vaikuttajat : Liikenneneuvos Artturi Tiura (1908–1991)
  • Bussidata : A. Tiura Oy
  • Suomen linja-automuseo : A. Tiura Oy:n aikatauluja 1960- ja 1970-luvuilta
Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset Muokkaa Wikidatassa
  • Suomi (KANTO)